29.7.-1.8.2010 Mantorp, Ruotsi
Teksti: Timo Heiskanen
Mantorppiin lähtö oli tiistaina. Mukaan lähtijät (Seppo, Jape, Mika ja Pale) olivat kokoontuneet Kivistöön. Ryhmä tuli hakemaan minut Länsimäestä koska olin ainoa, jolla ei ollut lomaa tiistaina. Oltiin kerrankin ajoissa satamassa, tosin käytiin ensin väärällä luukulla, mutta silti oltiin ajoissa. Satamassa jouduttiinkin sitten odottelemaan, kun tietokonejärjestelmä oli kaatunut Siljalla. Laiva lähti 15 minuuttia myöhässä. Ilta laivalla meni tutuin menoin, tico tico ja poco poco. Keskiviikkoaamulla "pirteänä" kohti Mantorppia. Mantorppiin mennessä käytiin ruokaostoksilla ja syömässä. Katsastuskin sujui ongelmitta. Illalla se sitten alkoi, meinaan se vesisade.
Torstaiaamuna kävi Jessica ilmoittamassa et ajetaan jos sade loppuu, älä hä. Kolmen aikaan tuli ilmoitus, ettei torstaina ajeta. Aamulla katellaan josko sade loppuisi.

Kuva: Mika Paavola
Perjantaiaamulla pääsin vihdoin korkkaamaan Mantorpin radan. Tilannetta riitti, koska maalin kohdalla öljyä rupesi roiskumaan visiiriin. Turvallisesti pääsin radalta pois ja tutkin auton ja ilmoitin henkilökunnalle mahdollisesta öljystä radalla. Öljytikku oli päässyt nousemaan hieman ylös ja sieltä öljyä tuprutti. Aika ei ollut riittävän hyvä näihin kinkereihin 9,0543, mutta sillä oli silti 32 auton kaaviossa 16. Iltapäivällä rupes sit taas satamaan, illalla käytiin katsomassa olutteltassa bändiä, joka oli kieltämättä huono, olut tosin oli hyvää.

Kuva: Piritta Mertala
Lauantaina oli hieno keli (=sateeton), tosin tuulinen. Toisella lajittelukierroksella aika parani 8,9747, mutta reaktio oli ala-arvoinen 0,9047, en kerennyt oikein asettumaan valoihin kun jo valot vilahti. Sijoitus parani, olin 12. Illalla oli ensimmäinen pudotuskierros, vastaa tuli Ulf Rosender joka oli ajellut reilusti alle indeksin. Kuvittelin et Ulf pumppailis vierellä ja tuuppais ensimmäisenä maaliin, mutta toisin kävi. Uffe veti lähdön täysii maaliin asti, indeksin alitusta noin sekuntti 7,950. Kaveri onnitteli maalissa ja tuuletti kun kuuli aikansa, tais ajaa enkan. Toisella kierroksella vastassa Sorosen Pertti. Illalla käytiin taasen kuuntelemassa elävää musiikka, tällä kertaa bändi oli parempi, yöllä haaleaan suihkuun ja unille.

Kuvat: Anniina Aho
Sunnuntaina alkoi aamuyhdeksältä satamaan, joka loppu puol kahdeltatoista, vielä tärähti muutama kuurosade. Neljältä Jessica tuli ilmoittamaan ettei Sportman-ryhmät aja, tsup kuulu kun tölkki avautui. Bussin pakkaus tehtiin ripeästi, koska taivaanrannassa oli legendaarinen pilvi joka EI sada. Juurikin siitä pilvestä tuli aivan järkyttävä rankkasade (sellainen Mantorppimainen?!), Fediä ei keretty vetää vinssillä bussiin, kun sade alkoi vaan se työnnettiin sisään, ei tarvinnut huudella porukkaa työntelemään, kiiru oli. Viiden jälkeen päästiin kotia kohti, mentiin Shellefteon vai olikohan se sittenkin Söderteljen Skandikkiin.

Kamat kasaan ja keula kohti kotimaata.
Kuva: Mika Paavola
Maanantaina aamupalan jälkeen käytiin katsomassa paikallista nähtävyyttä, eli Biltemaa, sieltä punainen bussi sai uuden pyyhkijän sulan, joka olikin tarpeen sillä satoi koko päivän.
Laivalla matka taittui mukavasti viihdettä katsellessa. Väsynyttä porukkaa valui laivasta tasaisena virtana. Reissu oli mukava, vaikkakin tuollaiset viikon retket ovat aikas rasittavia.

Edellinen